:: INFO ::

:: HISTORIA ::



:: INFO :: Juha ja Pete pähkinän kuoressa ::

Juha ja Pete on kahden miehen yritys, joka sai alkunsa talvella 1994. Tuolloin Jalasjärvellä asustaneet pojat päättivät toteuttaa jo pidemmän aikaa kyteneen haaveensa ja koittaa siipiään DJ-hommissa.

Hyvä palaute sai heidät sijoittamaan jokaisen seuraavan viiden vuoden aikana ansaitsemansa markan uusiin laitteisiin ja levyihin. into oli suorastaan järkyttävä, ja tulosta alkoi syntyä.

Parissa vuodessa Juhasta ja Petestä kehittyi yksi Suomen ahkerimmin keikkailevista dj-parivaljakoista. Pitkään keikkoja tehtiin jopa 100 vuodessa.

Ennen vuosituhannen vaihdetta sai alkunsa Juhan ja Peten yhteinen bändiprojekti, NonStop. Seuraava vuosi oli yhtä juoksua: Levytyssopimus EMI:n kanssa, Albumin teko, keikkoja, haastatteluja, esiintymisiä... Hauskaa aikaa.
Kotimaisen dance-musan kysyntä ei kuitenkaan ollut tuolloin kovin suurta, ja bändi päätettiin lopulta haudata.

Viimevuodet Juha ja Pete ovat edelleen keikkailleet ahkerasti, vaikkakaan eivät enää samalla tahdilla kuin alkuaikoina. Ensiesiintymisestä on kulunut 12 vuotta, ja takana on miehekkäät tuhat keikkaa.



Tärkeimpiä soittelupaikkojamme vuosien varrelta:

:: Alavuden Aulava, Alavus (1996-2001)

:: Alavuden NS, Alavus (1996-2005)

:: Hiekkaranta, Virrat (1998-2002)

:: Mietaan NS, Kurikka (1998-2006)

:: Hotelli Puustelli, Alavus (1996-2003)

:: Himos Festival, Jämsä

:: Hotelli Pitkäjussi, Kurikka

:: Qmaa, Lapua

:: Krouvi, Kauhajoki

:: lisäksi lukuisia muita ravintoloita, ja satoja diskoja ympäri maan...