![]() |
||
Moi, mä oon Pete. Heti alkuun täytyy tunnustaa, olen himo-DJ. Mun tarina on varmaan monelle tiskijukalle tuttu, mutta jaan sen nyt teidän kaikkien kanssa. 90-luvun puolivälissä ajauduin piireihin joissa soiteltiin levyjä. Tyhmyyksissäni päätin tietysti kokeilla itsekin. Kokeilu johti uusiin kokeiluihin, ja pian levyjen soitosta oli tullut tapa. Ensin soittelin vain silloin tällöin, ihan kevyttä musaa. Ajattelin että kyllä mä pystyn lopettaa tän heti ku mä haluun. Pikkuhiljaa siirryin kovempaan kamaan, ja ennen kuin huomasinkaan, soitin ketjussa kaikki viikonloput kovinta tanssimusaa mitä kadulta löytyi. vuosituhannen loppua kohden mentäessä vajosin yhä syvemmälle. Kaikki rahat menivät uusiin laitteisiin ja levyihin. Tein mitä vaan että saisin tanssilattialle porukkaa. Scooter, Dj Bobo, Ice Mc... mitä vaan kunhan jengi joraisi. Vuonna 1999 olin tullut siihen pisteeseen, että mikään ei enää riittänyt. Niinpä sitten, viimeisenä ratkaisuna, perustin Juhan kanssa bändin. Nimesimme sen NONSTOPiksi, teimme järisyttävän diskotykin nimeltä "Haluun Saalistaa", ja keikkailimme 2000-luvun alun ympäri Suomea. Viime vuosina olen onnistunut vähentämään soittamista huomattavasti. Helppoa se ei ole ollut, ja koska vain voi retkahtaa uudelleen. Nyt on vain edettävä päivä kerrallaan. Nykyään suurimman osan ajastani vievät erilaiset musiikkituotannot. Enimmäkseen teen musiikkia televisio-ohjelmiin ja mainoksiin, mutta myös esimerkiksi @Junkmail-bändin soundit ovat suurelta osin peräisin studioltani. Asiakaslistalta löytyy myös sellaisia nimiä kuten TikTak, Nicole, Anniina Karjalainen ja Waltari. Lisäksi viimeistelen äänisuunnittelun opintoja TTVO:lla. |